Seuraseminaari risteillen

Satakunnan Yleisurheilu järjestää yhdessä Hämeen Seudun Yleisurheilun ja Varsinais-Suomen Yleisurheilun kanssa suunnitteluseminaarin laivamatkana 4.-5.11.2022

Seminaarin aikana pohditaan koko Lounais-Suomen yleisurheilun yhteisiä asioita, mutta aikaa varataan myös piirien sisäiselle keskustelulle – esimerkiksi ensi vuoden kilpailukalenterin alustavaa rakentamista, seurojen välisen yhteistyön kehittämistä, valmennusasioita jne. Tavoitteena on myös jakaa hyviä oppeja seurojen kesken.

SATY:n hallitus on päättänyt, että SATY maksaa SATY:n jäsenseuroille 1-2 osallistujaa/seura. Useampikin saa reissuun lähteä, mutta tällöin matka on lisämatkustajien osalta omakustanteinen. Matka sisältää bussikyydin Porista Turkuun ja takaisin.

Pyydämme ilmoittamaan, osallistuuko seuranne risteilylle sekä lähtijöiden tiedot laivalippuvarauksia varten. Ilmoittautumiset tarvitaan 28.9. mennessä.

Ilmoittautumiset google formille: ilmoittautumiset

Vastaa myös, mikäli seuranne ei osallistu tällä kertaa.

Tiedustelut samu.myllymaa@gmail.com