Heittokoulu koostuu noin kahdestakymmenestä (!!) harjoituksesta talven ja kevät-kesän aikana! Heittokoulu alkaa marraskuussa ja päättyy alkukesästä.
Kouluttajina toimivat keihäänheiton viime kesän alle 20-vuotiaiden Euroopanmestaruuskisojen hopeamitalisti Rebecca Nelimarkka, kiekonheiton nuorten arvokisaedustaja Sanni-Maria Mäkelä ja Pinja Nieminen sekä apurina satunnaisesti häärivä Samu Myllymaa! Eli nyt mukaan piirin innokkaimmat nuoret heittäjät treenaamaan yhdessä! Seura tekee kaltaisekseen ja heitot pitenee treeniporukassa!
Heittokoulu kokoontuu perjantaisin Karhuhallilla noin kaksi kertaa kuukaudessa, riippuen karhuhallin varauksista kevääseen saakka kymmenisen kertaa. Kevät-kesällä jatketaan ulkona Porin moukaripörssissä kymmenisen kertaa ja valmistaudutaan tulevaan kilpailukauteen. Kunhan kelit sen sallivat, ennakkoon ilmoitettuina päivinä siten jotka voivat olla muitakin kuin perjantaita. Tavoitteena on saada 20 harjoituskertaa saadaan täyteen. Kellonajat ja muut täsmentyvät kun nähdään millainen ryhmä tulee. Harjoituskerrat ilmoitetaan hyvissä ajoin whatsapp-ryhmässä.
Heittokoulu on tarkoitettu 2012-2015 syntyneille mutta ikäraja ei ole tarkka. Minimivaatimus koulun järjestämiselle on noin 10 nuorta ja maksimi noin 20 nuorta. Ainoa suosituksena olisi, että osallistuja olisi kilpaillut aiemmin jossain heittolajissa.
Heittokoulun hinta on 130 € eli vain 6-7 € per harjoitus.
Ilmoittautumiset 3.11.2025 mennessä samu.myllymaa@gmail.com
Myöhemmin tulee valituille Suomisport-linkki, johon heittokoulu maksetaan.
Heittokoulun tavoitteet talvella
– Oppia monipuolisesti eri heittolajien osaharjoitteita
– Oppia harjoittelemaan kuten heittäjä eri heittolajeja
– Parantaa heittotekniikkaa
– Vahvistaa tarvittavia lihasryhmiä
Heittokoulun tavoitteet keväällä
– Oppia omien heittolajien kokonaissuorituksia
– Parantaa kilpailutuloksia
– Heittotekniikan ja oikeiden heittomäärien oppiminen
– Parantaa nopeus- ja räjähtävyysominaisuuksia
