9-15-vuotiaiden pm-kisojen haku kaudelle 2014

Satakunnan Yleisurheilu julistaa haettavaksi 9-15-vuotiaiden pm-kisat kaudelle 2014. Aiemmin Satakunnassa pm-kisat ovat kiertäneet eri osissa Satakuntaa ennakkoon sovitun kiertojärjestyksen mukaisesti. Viime vuosina kiertojärjestyksen noudattaminen on ollut haasteellista ja vuosittain on jouduttu tekemään poikkeuksia suunniteltuun kiertojärjestykseen verrattuna. Kiertojärjestyksestä on päätetty luopua ja ainakin kauden 2014 kisat ovat kaikkien seurojen haettavissa. Kilpailutoimikunta valitsee hakemusten perusteella kisoille järjestäjät siten, että kisat jakautuvat mahdollisuuksien mukaan tasaisesti eri osiin piiriä.

Kauden 2014 kisojen ajankohdat ovat vielä osittain epäselviä, mutta 9-15-vuotiaiden kisojen ajankohdiksi on suunniteltu seuraavia.

  • Maantiejuoksu sarjoissa 9-17, 19 ja M/N, Huhtikuu 2014 (ei kuitenkaan 12.-13.4. piiri- ja strattileirin vuoksi)
  • Maastojuoksu sarjoissa 9-15, Su 4.5.2014
  • Sprinttimaastot, esimerkiksi 14.5.2014 (tiistai-, keskiviikko-, torstai-ilta toukokuussa)
  • Moniottelut sarjoissa 9-15, La 12.7.2014
  • Kilpakävelyt sarjoissa 9-15, arki-ilta heinäkuussa
  • Piirihuipentuma, La-su 26.-27.7.2014
  • Moniottelut sarjoissa 9-13, La 23.8.2014
  • Viestiti sarjoissa 9-15, La 6.9.2014

Maantiejuoksu, maastojuoksu ja sprinttimaastot muodostavat yhdessä keväisen kisasarjan, jonka tarkemmasta sisällöstä tiedotetaan myöhemmin lisää.

Seurat voivat lähettää listan kisoista joiden järjestäminen kiinnostaisi erityisesti ja listan kisoista, joiden järjestäminen onnistuu tarvittaessa. Lisäksi seurat voivat lähettää kiinnostuksen osallistumisesta kisojen järjestämiseen osana seurayhtymää eli esimerkiksi joidenkin lajien toimitsijatehtävien hoitamista piirihuipentumassa. Kiinnostus eri kisojen järjestämiseen pyydetään ilmoittamaan vuoden loppuun mennessä osoitteeseen toimisto(s)satakunnanyleisurheilu.fi. Aiemmin aikarajaksi oli asetettu marraskuun puoliväli, mutta alueen ja liiton osalta osa kilpailuihin liittyvistä yksityiskohdista on vielä epäselviä, joten päätöksiä tuskin on mahdollista tehdä ennen vuoden loppua.