Seurat nyt mukaan kummiseuraprojektiin!

SATY:n piirihallitus päätti syksyllä lähteä tukemaan kesäyleisurheilukoulujen perustamista yleisurheilukentille, joilta toimintaa ei tällä hetkellä löydy tai sitä pitäisi virkistää. Ideana on että aktiivinen seura järjestää kesäyleisurheilukoulun yksin tai yhteistyössä paikallisen seuran kanssa. Tavoitteena on järjestää toimintaa kesän aikana noin kymmenen kertaa. Kesäyleisurheilukoulun ikäraja saa olla liukuva ja toimintaa saa kerran tai useammin viikossa. Kesäyleisurheilukoulun ajankohdan,… Jatka lukemista Seurat nyt mukaan kummiseuraprojektiin!

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Päivitys – heittokoulut täynnä.. Heittokoulu tulee taas!

27.1.2020: HEITTOKOULU TÄYNNÄ. Kiinnostusta niin paljon, että perustettiin kaksi ryhmää. Tänä vuonna heittokoulu on tarkoitettu 2010 syntyneille ja vanhemmille. Heittokouluun otetaan n. 10 oppilasta, ilmoittautumisjärjestyksessä. Pääsyvaatimus: noin suunnilleen A- tai B-luokan tulos heittolajeissa omassa sarjassa (luokkatulokset, http://www.yleisurheilu.fi/sites/default/files/atoms/files/taitomerkkirajat_2014_-.pdf). Harjoitukset sisältävät eri teemoja voimaharjoittelusta, hyppyjen ja juoksujen kautta heittoihin. Pääpaino kuitenkin heittotekniikoissa. Heittokoulu kokoontuu: Torstaisin (6 krt)… Jatka lukemista Päivitys – heittokoulut täynnä.. Heittokoulu tulee taas!

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Ohjaajatutkinto Porissa huhtikuussa – ilmoittautuminen auki!

I-TASO, YLEISURHEILUOHJAAJATUTKINTO PORI 19.4. JA 26.4.2020 Tutkinnon osaamistavoite Tutkinnon jälkeen osallistuja osaa suunnitella ja ohjata seuran 7 – 11-vuotiaiden urheilukoulua huomioiden lasten fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kasvun sekä kehityksen. Tutkinnon oppisisältö ja kesto Tutkinnon aiheina ovat mm. vuorovaikutustaidot, lasten ohjaaminen ja harjoituksen johtaminen, lasten urheilun perusteet sekä yleisurheilun lajiopetus. Tutkinnon sisältöön kuuluu myös oppimisympäristössä tehtävät.… Jatka lukemista Ohjaajatutkinto Porissa huhtikuussa – ilmoittautuminen auki!

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Piiri- ja starttileiritys haku auki!

Talven leiritykset pyörähtävät käyntiin lokakuussa, niinpä nyt on aika hakea mukaan leirityksiin! Piirileiritys 12-15 -vuotiaille tarkoitettu leiritys, jonka lisätiedot löydät täältä, haku on auki 7.10.2019 asti. Piirileirillä opetellaan lajitaitoja ja nuoren urheilijan elämää, 2000-luvulla piirileirityksen käyneet ovat saavuttaneet parisataa nuorten SM-mitalia ja arvokisaedustajiakin ollaan leirityksessä opastettu eteenpäin urallaan! Starttileiritys on tarkoitettu 9-12 -vuotiaille tarkoitettu leiritys, jonka… Jatka lukemista Piiri- ja starttileiritys haku auki!

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Kutsu seuraseminaariin

Nyt mukaan kehittämään oman seuran toimintaa! Satakunnan yleisurheilu ry kutsuu aktiivisia seuratekijöitä (ei tarvitse olla seuran puheenjohtaja tms) mukaan seuraseminaariristeilylle pe-la 18.-19.10.2019, Satakunnan yleisurheilu maksaa yleisurheiluihmisten risteilylipun, johon sisältyy hytti sekä illallinen, aamiainen ja lauantain lounas.  Samalla risteilyllä on myös SUL:n lounaisen alueen kolmen piirin yhteinen laivaseminaari.  Luvassa on yhteistä ohjelmaa ja piirien omaa ohjelmaa. Tänä… Jatka lukemista Kutsu seuraseminaariin

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

I-TASO, NUORTEN YLEISURHEILUOHJAAJATUTKINTO, PORI JA EERIKKILÄ SYKSY 2019

Tutkinnon osaamistavoite Tutkinnon jälkeen valmentaja osaa ohjata ja valmentaa lasten ja nuorten harjoitusryhmää huomioiden lasten ja nuorten fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kasvun sekä kehityksen. Tutkinnon oppisisältö ja kesto Valmentaminen ja harjoituksen johtaminen, nuorten yleisurheilun perusteet sekä lajiopetus. Tutkinto koostuu lähi- ja etäopiskelusta sekä seurassa tapahtuvasta opiskelusta. Koulutuksen kesto on noin 40 tuntia. Tutkintomateriaali on verkkokoulutusympäristössä.… Jatka lukemista I-TASO, NUORTEN YLEISURHEILUOHJAAJATUTKINTO, PORI JA EERIKKILÄ SYKSY 2019

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Yleisurheilun lajikarnevaalit 27.6.-30.6.2019

Yleisurheilun Lajikarnevaalit 27.6. –30.6.2019 Nyt on juuri oikea tilaisuus ilmoittautua lajikarnevaaleille. Edullisempi ilmoittautumishinta (160 EUR) toukokuun loppuun saakka. Muista ilmoittautua myös karnevaalikilpailuihin kilpailukalenterin kautta. Lisätietoa lajikarnevaaleista löydät TÄÄLTÄ Lajikarnevaalien uusin uutiskirje (huhtikuu) löytyy  TÄÄLTÄ maaliskuun uutiskirje löytyy TÄÄLTÄ helmikuun uutiskirje löytyy TÄÄLTÄ

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Ensi kesänä uusi kilpailu 12-13 vuotiaille!

Ensi kesänä alkaa uusi 12-13 vuotiaiden aluehuipentuma. Tällä ikäluokalla ei vielä ole SM-kilpailuja, mutta sitä lähimmäksi pääsee uudessa aluehuipentumassa, jossa kohtaavat Satakunnan, Hämeen ja Varsinais-Suomen kovimmat 12-13 vuotiaat. Tänä vuonna kisa järjestetään Naantalissa su 18.8.2019. Kisaan eivät pääse kaikki ilmoittautumaan, vaan kisaan lunastaa henkilökohtaisen ilmoittautumisoikeuden sijoittumalla Satakunnan piirihuipentumissa 12- ja 13- vuotiaiden yhteenlasketuissa tuloksissa kuuden… Jatka lukemista Ensi kesänä uusi kilpailu 12-13 vuotiaille!

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Huittisissa ohjaajakurssi – nyt kesäksi urheilukoulohjaajat

I-TASO, YLEISURHEILUOHJAAJATUTKINTO HUITTINEN 29.5. JA 30.5.2019 Tutkinnon osaamistavoite Tutkinnon jälkeen osallistuja osaa suunnitella ja ohjata seuran 7 – 11-vuotiaiden urheilukoulua huomioiden lasten fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kasvun sekä kehityksen. Tutkinnon sisältö ja kesto Tutkinnon aiheina ovat mm. vuorovaikutustaidot, lasten ohjaaminen ja harjoituksen johtaminen, lasten urheilun perusteet sekä yleisurheilun lajiopetus. Tutkinnon sisältöön kuuluu myös oppimisympäristössä tehtävät.… Jatka lukemista Huittisissa ohjaajakurssi – nyt kesäksi urheilukoulohjaajat

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen

Ohjaajakurssi – ilmoittautuminen auki!

Nyt on mainio aika kouluttaa kesäksi ohjaajia! Alla ilmoittautumistiedot. I-TASO, YLEISURHEILUOHJAAJATUTKINTO PORI 28.4. JA 8.5.2019 Tutkinnon osaamistavoite Tutkinnon jälkeen osallistuja osaa suunnitella ja ohjata seuran 7 – 11-vuotiaiden urheilukoulua huomioiden lasten fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kasvun sekä kehityksen. Tutkinnon oppisisältö ja kesto Tutkinnon aiheina ovat mm. vuorovaikutustaidot, lasten ohjaaminen ja harjoituksen johtaminen, lasten urheilun perusteet… Jatka lukemista Ohjaajakurssi – ilmoittautuminen auki!

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen